maanantai 29. toukokuuta 2017

Taidenäyttely ja avajaiset Kempeleen kirjastossa



Pystytän taidenäyttelyn Kempeleen pääkirjastoon Zeppeliiniin 1.6.2017.
Maalaukset koostuvat eläinaiheista niin maalla kuin merelläkin. Ne ovat syntyneet pääosin tänä- ja viime vuonna.

Suuri osa maalauksista on tehty akryylivärein, muutama öljyllä ja ompa joukossa yksi akvarellikin, joka sopii joukkoon.
Avajaisissa kuullaan musiikkia Ritunski- duon esittämä ja runonlausuntaa. Tarjoilua kahvin ja lisukkeiden kera.

Näyttelyyn voit tutustua kesäkuun ajan kirjaston aukioloaikoina.


Luonto on merkinnyt minulle paljon pienestä pitäen. Lapsuuteni maalla maanviljelijän tyttärenä herätti minussa rakkauden kaikkeen luonnossa olevaan elolliseen. Kasvaminen lehmien, vasikoiden, lampaiden ja hevosten vaikutuksessa opettivat arvostamaan myös maanviljelystä elinkeinona, josta vanhempani saivat elantonsa.

Kaikkien pitäisi päästä ulos ja luontoon paikasta riippumatta. Varsinkin näin keväällä luonnossa on paljon mielenkiintoista ja uutta ihmeteltävää. Luonto on kuin vaihtuva teatteri monine ilmenemismuotoineen. Katsele, kuuntele, haistele ja päästä kaikki aistisi herkistymään, kun olet hiljaa voit kokea uudenlaisen osion elämässäsi.

Tähän näyttelyyn tuodut maalaukset ovat suurimmaksi osaksi syntyneet viime- ja tämän vuoden aikana. Samalla teemalla ja osaksi myös samoja maalauksia oli Kempeleen Hovila - kodissa maaliskuussa tänä vuonna. Vanhukset virkistyvät, kaipaavat ja ovat onnellisia vaihtuvista näyttelyistä. Jokaisessa vanhusten palvelutalossa tulisi ollakin paikka taidenäyttelylle.





Kuvat Riitta Polvi-Karjalainen


      Taulut on ripustettu. Kiitos  avustajat Neea ja Unto!

    Kaksin   2017                                                                       Pollen kesänautinto   öljy  2012



     Kauriin niitty  akryyli   2017                                                 Suden kutsu  öljy 2014
     Tokasta ekstnyt akryyli 2017(myyty)



     Nousukiito  akryyli 2017                                           Kilpakosijat  akryyli   2017



ylh. Riekkoperhe akryyli 2016  (myyty)                           ylh. Matkalla  akryyli 2016
alh. Karhun hierontapuu akryyli 2017                 alh. Rantautuneet akryyli 2012



 
    Taviokuurnan herkut akryyli 2017                             Haikaran odotus  öljy 2007



             Harakka ja auringonlasku akryyli 2016

     Peuran niitty  akryyli 2017

    Valoa kohti  akryyli 2017
               



     Sorsat sopuisasti   akryyli 2017



                           Vilman ateria akvarelli  2007


                  Kiitos ystävät tulostanne avajasiin. Teitte tilaisuudesta täydellisen.


________________________________________________________________________________








Ei kommentteja: