sunnuntai 22. kesäkuuta 2025

Ritunski duo

 Kempeleen kunta myönsi Ritunski Duolle vuoden kulttuuripalkinnon v. 2022 monipuolisesta kulttuurin "viljelystä" ja esiintymisistä Kempeleessä, sekä lähikunnissa. 
















Kempeleeen Kotiseutumuseon yhteislaulut alkoivat kesäkuun alussa 2025. Sää ei suosinut kesäkuussa, mutta kaikesta huolimatta laulajia saapui paikalle. Navetassa laulettiin ainoastaan yhden kerran. Yhteislaulun virkistävää ja eheyttävää vaikutusta kokevat ne, jotka tulevat paikalle. 

Olen kiertänyt maailmaa konsertoimassa; Italiassa, Bulgariassa, Ganadassa, Meksikossa ja Japanissa Tuiran kamarikuoron kanssa ja kokenut laulun yhdistävän kaikki ihmiset  elämänkatsomuksesta, kultturista, kielestä  riippumatta. Musiikki on sanaton kieli. 

_________________________________________________________________________

Kopioin Googlesta tutkijoiden kirjoituksia musiikista. 

Fyysisesti:

1. Musiikki vähentää kipuja esimerkiksi geriatrisessa lääketieteessä, tehohoidossa ja palliatiivisessa lääketieteessä (lääketieteen osa-alue, joka tutkii kipua ja sen lievittämistä).

2. Musiikki tsemppaa treenatessa. Eräässä kuntopyörätestissä todettiin, että musiikkia kuuntelevat kuntoilijat polkivat kovempaa. He myös kertoivat nauttineensa musiikista. Myös juoksu sujuu tutkimusten mukaan paremmin napit korvilla.

3. Rentouttaa treenin jälkeen. Rentoutusharjoitus hitaalla musiikilla on kaikille tuttu, mutta tutkimusten mukaan mikä tahansa kappale voi auttaa palautumisprosessia.

4. Musiikki parantaa unen laatua. Klassisen musiikin kuuntelun on todettu edistävän nukahtamista.

5. Syöt vähemmän. Musiikin on todettu hidastavan ihmisten syömisrytmiä ja näin auttavan ruuasta nauttimisessa. Tällöin myös ähkyksi syöminen vähenee.

Henkisesti:

6. Vähentää stressiä. Biokemiallisissa kokeissa todettiin, että musiikin kuuntelu auttaa erittämään stressiä vähentäviä hormoneja.

7. Auttaa meditoimaan. Hitaan, mutta rytmisen kappaleen kuunteleminen voi auttaa pääsemään syvemmälle meditaatiossa tai vähentämään joitakin inhottavia oireita, kuten päänsärkyä tai PMS-oireita.

8. Piristää. Musiikin on todettu myös piristävän, jos olemme allapäin. Tämä pätee kuitenkin vain iloisiin, duurivoittoisiin biiseihin ja klassiseen musiikkiin: teknon ja hevimetallin on todettu vaikuttavan päinvastoin.

9. Tekee meistä älykkäämpiä. Tutkimusten mukaan musiikin kuuntelu töitä tehdessä voi saada meidät yltämään parempiin tuloksiin. Tässäkin kuitenkin vaikuttaa se, millaisia kappaleita kuuntelemme työpäivän aikana.

10. Saa voittaja-asenteen päälle. Lehtijutut Leijonien pukukoppimusiikeista eivät ole hölynpölyä. Useat urheilijat kuuntelevat rentoa, iloista musiikkia ennen peliä tai turnausta. Se voi auttaa saamaan draivin päälle ja ehkä tekemään juuri sen voittomaalin.

11. Voi olla hieronnan arvoinen rentoutus. Joidenkin tutkimusten mukaan itse valitsemien biisien kuunteleminen hieronnan aikana tuplaa fysioterapiasta saatavan nautinnon ja rentoutuksen. Kannattaa kokeilla!

12. Musiikkia käytetään myös sairaaloissa leikkauspotilaiden rauhoittamiseen ennen leikkausta ja toipumiseen leikkauksen jälkeen.

13. Vähentää tieraivoa. Tutkimusten mukaan musiikin kuunteleminen autossa rauhoittaa kuskeja ja vähentää esimerkiksi pitkästä ajomatkasta johtuvaa ärtyisyyttä.

14. Auttaa sydänkohtauksesta toipuvia. Suomalaisen tutkimuksen mukaan sydänkohtauspotilaat, jotka kuuntelivat musiikkia pari tuntia päivässä, kokivat olonsa paremmiksi ja pirteämmiksi. Heidän keskittymiskyvyssään ja muistissaan tapahtui myös huomattavaa kohenemista.

Lähde: Greatist.com

 Musiikki kuntouttaa aivoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki parantaa aivoinfarktista toipuvien kognitiivista kuntoutumista ja mielialaa. Tämän ovat suomalaistutkijat ensi kertaa pystyneet osoittamaan. Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen yhteisessä tutkimuksessa seurattiin 60 aivoinfarktipotilaan toipumista laajojen neuropsykologisten tutkimusten avulla tietyin aikavälein infarktista. Tulokset osoittivat, että musiikkia kuunnelleiden kielellinen muisti ja tarkkaavaisuus kuntoutuivat muita toipilaita paremmin. Teppo Särkämön mukaan musiikki aktivoi aivoissa laajaa hermoverkkoa, joka säätelee muun muassa muistia, tunteita, vireystilaa ja tarkkaavaisuutta. Suomalaistutkijat suosittelevatkin musiikin kuuntelun aloittamista mahdollisimman varhain aivoinfarktin jälkeen.[4]

Musiikin vaikutus ihmiseen

Musiikin kuunteleminen ei ole vain pelkkää mukavaa ajankulua, vaan sillä on valtava vaikutus ihmiseen ihmisen mielen ja aivojen kautta. Ei ole aivan täysin selvää, miten ja miksi musiikki toimii ihmismielessä niin kuin toimii, mutta tämä on kiehtova tutkimusalue maailmanlaajuisesti.

Musiikki vaikuttaa ihmisen terveyteen hyvin parantavasti ja sitä verrataankin jopa lääkkeisiin ja terapiaan. Siitä on todettu olevan apua muun muassa masennuksen hoidossa ja aivoinfarktista palautumisessa. Tutkimuksissa on myös todettu lasten musiikkiharrastuksen edesauttavan aivojen kokonaisvaltaista kehittymistä.

Aivokuvaukset kertovat, että mielimusiikkimme sävelet aiheuttavat liikettä niillä aivoalueilla, jotka säätelevät muistia, tunteita, vireyttä, huomiokykyä sekä käsitteellistä ajattelua. Tutkijoiden yllätykseksi lempimusiikki aktivoi myös hyvin syviä rakenteita aivoissa, jotka yleensä tarvitsevat hyvin voimakkaan mielihyvää tai pelkoa aiheuttavan ärsykkeen. Musiikki saa tämän saman vaikutuksen aikaan ikään kuin huomaamatta.

Musiikki lievittää kipua ja ahdistusta

Musiikin on todettu lievittävän sekä kroonista kipua että kipua esimerkiksi leikkauksessa tai synnytyksissä. Tämä vähentää kipulääkkeiden tarvetta ja auttaa rauhoittamaan ja tyynnyttämään mieltä. Potilas itse valitsee rentouttavan ja rauhoittavan musiikin. Musiikki vie potilaan ajatukset pois kivusta ja ahdistavasta tilanteesta. Joidenkin tutkimusten mukaan musiikki saattaisi lisätä myös kipua säätelevien hormonien tuotantoa.

Musiikki auttaa myös dementia- sekä Alzheimer-potilaita. He ovat usein hämmennyksen tilassa, koska eivät muista missä ovat tai keitä ympärillä olevat ihmiset ovat. Tämä hämmennys aiheuttaa ahdistusta ja kiihtymystä, jota potilaan oma mielimusiikki helpottaa. Perinteisellä rentoutumiseen käytettävällä musiikilla ei ole niin suurta vaikutusta.

Tämän takana on musiikin kyky herättää muistot. Vaikka muistisairaan lyhytkestoinen muisti kärsisikin, säilyvät tunteet. Muistojen aktivoitumisen myötä heräävät myös niihin liittyvät tunteet ja ne tarjoavat muistisairaalle turvallisuuden sekä luottamuksen tunteita.

Musiikki ja masennus

Musiikki auttaa parantamaan masennusta ja jo pelkkä musiikin kuuntelu auttaa masennuksen ehkäisemisessä. Musiikkiterapia on hyvä masennuksen hoitomuoto ja sitä käytetään myös muissa psyyken terapioissa.

Musiikki menee syvälle ja auttaa näin säätelemään mielialoja ja tunteita. Pelkässä keskusteluterapiassa ei päästä ehkä käsiksi yhtä syviin asioihin kuin musiikkiterapiassa, sillä musiikki nostaa esiin sellaisia muistoja ja assosiaatioita, joita ei keskustelemalla tavoiteta.

Musiikkiterapia toteutetaan usein soittoterapiana, eikä sen onnistuminen vaadi osallistujalta minkäänlaista soittotaitoa. Terapiassa toteutetaan vapaata improvisaatiota, eikä sointuja tai sävelasteikkoa tarvitse välttämättä osata, sillä käytössä voivat hyvin olla esimerkiksi ksylofoni ja rummut. Improvisaatio toteutetaan terapeutin ja potilaan välisenä vuoropuheluna, jossa soittimet ikään kuin puhuvat keskenään.

Kuten muussakin terapiassa, esiin nousseet voimakkaat tunteet ja muistot täytyy käsitellä ja tässä terapeutin ammattitaito tulee esiin. Hyvin onnistuneen musiikkiterapian vaikutuksesta saattaa ahdistus vähetä ja toimintakyky palautua jopa muutamassa kuukaudessa.

Musiikki kuntoutuksessa

Musiikki auttaa myös kuntoutumaan aivoinfarktista tai auttaa Parkinsonin tautiin sairastuneita kävelemään. Jos vasen aivopuolisko on aivohalvauksessa vaurioitunut, ei potilas pysty kunnolla tai ollenkaan puhumaan. Laulamisessa käytämme kuitenkin molempia aivopuoliskojamme ja aivohalvauspotilas, joka ei pysty puhumaan, pystyy kuitenkin spontaanisti laulamaan.

Tämänkaltaisessa kuntoutuksessa käytettävää terapiaa kutsutaan melodiseksi intonaatioterapiaksi, joka käytännössä on puhelaulua. Potilas oppi uudelleen puhumaan puheen melodisia ja rytmisiä piirteitä korostamalla.

Musiikista apua kaikkeen

Tavallinen ihminen voi käyttää musiikkia jaka päivä parantamaan mielialaa sekä ikään kuin terapiana. Musiikilla voi auttaa itseään rentoutumaan, unelmoimaan, muistelemaan, tai viettämään tanssihetki olohuoneen lattialla. Tärkeintä on valita musiikki itse,eikä kuunnella muiden mielipiteitä, sillä jokaisella meillä on juuri oma musiikkimme, eikä mikään muu vaikuta aivoihimme samalla tavalla.

Tutkimusten mukaan musiikki hoitaa niin aivoja kuin sydäntä. Ja tehokkainta lääkettä on se musa, josta eniten pidät.

Tunti musiikkia potilaan oman maun mukaan joka päivä kahden kuukauden ajan, lääkäri kirjoittaa reseptilomakkeelle. Musaresepti voi pian olla totta, sillä näyttöä musiikin tervehdyttävistä vaikutuksista kertyy kiivasta tahtia.

Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen sekä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan pilottitutkimus osoitti, että musiikin kuuntelu edistää toipumista aivohalvauksesta. Kielellinen muisti ja tarkkaavaisuus elpyi paremmin niillä potilailla, jotka nautiskelivat päivittäin annoksen itse valitsemaansa musiikkia.

Lisää todisteita musiikin kuntouttavista vaikutuksista julkaisivat äskettäin myös Lontoon Imperial Collegen tutkijat. He havaitsivat musiikin petraavan aivohalvauksen vioittamaa hahmotuskykyä.

Dosentti Minna Huotilainen Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksiköstä toivoo, että musiikista tulisi arkipäivää kaikkien aivohalvauspotilaiden hoidossa.

Musiikki ei ole vain kivaa ajankulua, vaan se pitää hermosolut hereillä ja pistää potkua niiden uudelleenjärjestäytymiseen aivoinfarktin jälkeen, Huotilainen painottaa.

Menee ytimiin

Aivokuvaukset ovat paljastaneet, että pääkoppamme reagoi musiikkiin hämmästyttävän voimakkaasti. Sävelet pistävät vipinää aivoalueille, jotka säätelevät vireyttä, huomiokykyä, käsitteellistä ajattelua, muistia, tunteita sekä liikkeitä.

Vaikutusten laajuus on yllättänyt meidät aivotutkijatkin, Huotilainen kertoo.

Väkevimmin meitä näyttää ravistelevan sellainen musiikki, josta eniten pidämme – olipa se sitten klassista, rockia, räppiä tai jotakin ihan muuta.

Kanadalaisen McGill-yliopiston tutkijat saivat selville, että mielimusiikki käynnistää aivojen palkitsemisjärjestelmän – sen saman, joka tekee ruoasta ja seksistäkin nautinnollista. Magneettikuvaus näytti, että suosikkisävelmät sytyttävät muun muassa accumbens-tumakkeen, joka erittää mielihyvähormonia dopamiinia.

Lempimusiikki aktivoi aivojen syviä rakenteita, joiden reagoimiseen tarvitaan yleensä jokin erittäin voimakas pelkoa tai mielihyvää tuottava ärsyke. Ja musiikki tekee saman ikään kuin tuosta vaan, Huotilainen sanoo.

Sydän tykkää

Marylandin yliopiston tutkijoiden mukaan mielimusa tekee hyvää myös sydämelle ja verenkierrolle. Se sai koehenkilöiden verisuonten seinämät laajenemaan, mikä vauhditti veren virtausta.

Musiikki virittää voimakkaasti niin mieltä kuin kehoa, psykologi ja musiikin tohtori, läänintaiteilija Ava Numminen vahvistaa.

Iskevä ja energinen musiikki valpastaa ja laukaisee ”taistele tai pakene” -reaktion: hengitys ja syke tihenee ja vereen purskahtaa adrenaliinia.

Tämä näkyy siten, että nykyään joka tuutista tauotta tursuava musiikki voi piiskata elimistömme jopa ylivirittyneeseen tilaan. Yliannosteltuna musiikki muuttuu hälyksi.

Toisaalta musiikki voi rauhoittaa, hidastaa sykettä, madaltaa verenpainetta sekä vähentää stressihormoni kortisolin määrää veressä. Hyvä esimerkki tästä on tuutulaulu, jolla vanhempi tyynnyttää lapsensa uneen.

Silta muistoihin

Monissa tutkimuksissa on todettu, että mielimusiikin soiminen rentouttaa leikkauspotilaita ja synnyttäjiä, ja vähentää samalla kipulääkkeiden tarvetta. Musiikilla on onnistuttu rauhoittelemaan myös aggressiivisia lapsia sekä levottomia dementikkoja.

Yhdysvaltalaistutkija Linda Gerdner huomasi, että musiikki, joka on ollut rakasta Alzheimer-potilaalle ennen sairastumista, rauhoittaa tämän oloa myöhemminkin. Vertailu osoitti, että mielimusiikki hillitsee muistamattomalla hämmennyksen aiheuttamaa kiihtyneisyyttä paremmin kuin perinteinen rentoutusmusiikki.

Musiikki on silta kadonneisiin muistoihin, sillä se aktivoi niihin taltioituneet tunteet. Näin musiikilla voidaan kohentaa muistisairaan turvallisuuden tunnetta ja luottamusta, Numminen selittää.

Hän on mukana tutkimuksessa, jossa kehitetään musiikkiin pohjautuvaa kuntoutusohjelmaa muistisairaille.
Koska musiikki ei kaipaa sanoja toimiakseen, sitä käytetään myös monenlaisissa psyyken terapioissa. Sen avulla voi ilmaista ja käsitellä vaikeitakin tunteita ja kokemuksia tai saada kontakti esimerkiksi vaikeavammaiseen lapseen.

Masennus helpottuu

Musiikki näyttää karkottavan myös masennusta. Suomalaisten aivoinfarktitutkimus muun muassa paljasti, että musiikkia kuuntelevilla toipilailla oli vähemmän masennusoireita kuin muilla.

Alustavien tulosten perusteella aktiivinen musiikkiterapia tasapainottaa depressiosta kärsivien aivotoimintaa.

Ei voi sanoa, että jokainen masentunut parantuisi musiikkiterapialla. Sen sijaan voin tutkimuksemme nojalla todeta, että joidenkin masentuneiden tilaa se kohentaa jopa dramaattisesti, professori Jaakko Erkkilä Jyväskylän yliopistosta summaa.

Niin ja haluan korostaa, etteivät tutkimukseemme osallistuneet ole mitään muusikkoja. Musiikkiterapia ei vaadi minkäänlaista soittotaitoa onnistuakseen.

Ilahduttavinta musiikissa onkin se, että kuka tahansa voi hoitaa sillä itseään. Musiikkikasvattaja Suvi Saarikallio Jyväskylän yliopistosta totesi väitöstutkimuksessaan, että eritoten nuoret ovat mestareita säätelemään musiikin avulla mielialaansa.

Eikä pidä unohtaa musiikin sosiaalista ulottuvuutta, Ava Numminen muistuttaa.

Musisointi ja laulaminen lisää vuorovaikutusta ihmisten välillä, mikä puolestaan on omiaan parantamaan hyvinvointia.

Nummisen mukaan moni ei kuitenkaan uskalla laulaa, koska luulee, ettei osaa. Omassa väitöskirjassaan hän kuitenkin todisti, että oikeasti sävelkuuro on vain ani harva.

En väitä, että jokaisesta voi tulla Karita Mattila tai Jari Sillanpää, mutta jokainen meistä voi kehittää ääntään, laulaa ilmoille surujaan ja ilojaan tai päästä nauttimaan yhdessä laulamisen riemusta.

Kun kuuntelet musiikkia

  • mieliala kohenee

  • stressi lievittyy

  • olo piristyy tai tyyntyy

  • keskittymiskyky paranee

  • sosiaaliset siteet vahvistuvat

 
Mielimusiikki hoitaa

  • aivohalvausta

  • verenpainetta

  • muistisairautta

  • kipua

  • ahdistuneisuutta

  • masennusta

  • yksinäisyyttä












Ei kommentteja: